-takaisin-

Värinhallinnasta, tiedostomuodoista ja resoluutiosta

Minulta on usein kysytty, mitä väriprofiilit ovat ja mihin niitä tarvitaan sekä kelpaako JPEG-kuva paino-originaaliksi ja mikä resoluutio kuvassa pitää olla.
Koetan tässä vastata näihin kysymyksiin. Esitys on melko pitkä, vaikka olen oikonut mutkia niin että hirvittää. Jos asiat ovat jo tuttuja, niin jätä väliin.

Ensimmäiseksi värinhallinnan perusteita:

Muistamme varmasti koulun biologian tunnilta, että ihmisen silmässä on neljänlaisia valoherkkiä soluja: sauvasoluja, jotka eivät ole väriherkkiä ja kolmenlaisia tappisoluja, jotka ovat herkkiä valon eri aallonpituuksille. Tähän perustuen värejä voidaan mekaanisesti esittää kahdella eri päätavalla:

- additiivinen, sekoittamalla värillisiä valoja: RGB, joka pohjautuu punaisen (R), vihreän (G) ja sinisen (B) valon sekoittamiseen.
Tällä periaatteella toimivat televisiot, tietokonenäytöt ja digi- ja videokamerat. Jos katsot monitoriasi suurennuslasilla, huomaat, että kuva koostuu punaisista (R), vihreistä (G) ja sinisistä (B) valopisteistä.
Näitä additiivisia perusväreja sekoittamalla (vaihtelemalla valojen voimakkuutta: kaikki sammutettu = musta, kaikki yhtä voimakkaita = harmaan eri sävyt ja niin edelleen) saadaan kaikki värit, joita laite pystyy toistamaan.

RGB kaavio

- subtraktiivinen, sekoittamalla musteita: CMYK, joka perustuu syaanin (C, punaisen vastaväri eli valkoisesta valosta vähennetään punainen), magentan (M, vihreän vastaväri), keltaisen (Y, sinisen vastaväri) ja mustan musteen sekoittamiseen pieninä pisteinä paperilla. Musteet tomivat ikään kuin suodattimina, jotka vähentävät paperista heijastuvasta valkoisesta valosta päävärejä.
Tähän perustuu värien tulostaminen ja painaminen. Teoriassa CMY-väreilla saadaan myös musta, käytännössa puhtaan mustan saamiseksi painettaessa käytetään myös mustaa mustetta.

CMYK kaavio

Kun siis kuvaamme digikamerallamme, katsomme kuvaa ruudulla ja lähetämme sen tulostettavaksi, onko meillä absoluuttiset ja samoina pysyvät värit? Olemme varmaan kaikki huomanneet, että värit vaihtelevat uskomattoman paljon. Tarvitaan siis värinhallintaa.

Digikameran kukin pikseli vastaanottaa valoa, sen määrä muunnetaan erillisiksi R-, G- ja B-arvoiksi, esimerkiksi 182/155/130. Tämä vastaa tiettyä väriä, mutta mitä väriä? Tarvitsemme referenssin ja tämä referenssi on VÄRIAVARUUS (colour space) jossa määritellään käytettävissä oleva sävyntoistoala (gamut) ja miten RGB-arvot tulkitaan. Kun siis pysymme samassa väriavaruudessa kuvaa käsitellessämme, värit pysyvät muuttumattomina. Väriavaruutta kutsutaan joskus myös työprofiiliksi (tätä ei pidä sekoittaa laiteprofiileihin, joista myöhemmin) ja voidaan sanoa esimerkiksi, että kuvan väriprofiili on sRGB. Tämä siis tarkoittaa, että kuvan värit tulkitaan sRGB-väriavaruuden mukaan.

Yleisimmät väriavaruudet RGB-työskentelyssä ovat
- sRGB, joka on vuosia sitten määritelty siten, että sen sävyala vastaa useimpia vanhempiakin monitoreja. sRGB on edelleen yleisin väriavaruus, sitä käyttävät useimmat harrastajadigikamerat ja se on internetissä oletus; värit toistuvat useimmiten oikein.
- Adobe RGB (1998) on kehitetty myöhemmin ammattikäyttöön, sen sävyala on laajempi vastaten parhaita painomenetelmiä, siksi sitä kannattakin käyttää paino-originaaleiksi tarkoitetuissa kuvissa.

Voidaan siis sanoa, että eri väriavaruuksissa samaa väriä vastaavat eri numerot, siksi on tärkää, että kuvan mukana kulkee tieto, mitä väriavaruutta käytetään. sRGB:n ja Adobe RGB:n ero ei ole suuri: jos kuvia tarkastellaan värinhallintaa käyttävässä ohjelmassa (joka siis osaa muuntaa numerot oikeiksi väreiksi) ne ovat lähes identtiset. Jos sen sijaan kuvaa käytetään esimerkiksi internetissä, joka ei tue värinhallintaa, vaan väriavaruudeksi oletetaan sRGB, tapahtuu seuraavaa: jos kuvan profiili on sRGB, värit näkyvät oikein (ylempi kuva), mutta Adobe RGB -kuvat värit tulkitaan väärin ja värit jäävät haaleiksi (alempi kuva).

sRGB kuva

Adobe RGB kuva

On siis tärkeää, että tieto käytetystä väriavaruudesta kulkee kuvan mukana väriprofiilina ja muunnokset profiilista toiseen tehdään hallitusti värinhallintaa tukevissa sovelluksissa. Itse käsittelen kuvat Adobe RGB-muodossa jossa ne on alunperin tallennettu ja jossa myös tallennan ne paino-originaaleiksi. Muunnos CMYK:iksi kannattaa tehdä vasta viimeiseksi, käyttäen oikeaa CMYK-profiilia , joka ottaa huomioon painoprosessin ominaisuudet, mieluummin reprossa tai painossa. Yleensä tallennan ne myös sRGB-muodossa, jota kannattaa käyttää, jos ei ole varma, että kuvaa käsittelevät vain värinhallinnan osaavat ammattilaiset, esimerkiksi internetissä ja kymppikuvia tehtäessä; sRGB on myös täysin painokelpoinen.

Kuvan väriprofiili ei kuitenkaan vielä takaa, että näemme värit ja sävyt oikein, sillä kaikki laitteet, joilla kuvaa tallennetaan tai tulostetaan, myös monitori, aiheuttavat sävyihin oman vääristymänsä, joka riippuu laitteen teknisistä ominaisuuksista ja säädöistä. Tämä vääristymä voidaan korjata laiteprofiililla, joka kertoo, miten kuvan arvoja pitää muuttaa, jotta värit näkyvät oikein. Itse kuvan arvoja ei muuteta, profiili toimii tulkkina tietokoneen ja esimerkiksi monitorin välillä. Profiili luodaan erityisen mittarin ja ohjelman avulla ja tallennetaan tietokoneelle ja pätee vain tälle laitteelle. Digikuvien muokkaus tulisi suorittaa vain profiloiduilla laitteilla. Kuvien tarkasteluakin varten kannattaa yrittää säätää oma monitori mahdollisimman neutraaliksi, esimerkiksi alla olevan kuvan avulla. Tarkoitus olisi, että monitorin säätimien avulla pyritään saamaan palkki neutraalin harmaaksi ja mahdollsimman monta sävyporrasta näkyviin.

harmaa skaala

Ja sitten tiedostomuodoista:


Yleisimmät tiedostomuodot kuvien tallentemiseen ovat TIFF ja JPEG.

TIFF on häviötön tallennusmuoto: kaikki kuvan sisältämä tieto tallennetaan joko pakkaamattomana (A4-kokoinen värikuva n. 26 MB) tai häviöttömästi LZW-pakattuna (parhaimmillaan puoleen kokoon). TIFFiä kannattaa käyttää aina jos kuvaa vielä käsitellään, sillä kuvan laatu ei huonone, vaikka se avataan ohjelmassa ja tallennetaan useaankin kertaan.

JPEG-kuva on aina pakattu ja pakkausmenetelmä on häviöllinen: pieniä yksityiskohtia poistetaan ja lähekkäisiä sävyjä yhdistetään. Jpeg-pakkaus on hyvin tehokas, jo paras laatu (Photoshopissa 12) pakkaa tyypillisen A4-kuvan noin 4 MB:n kokoiseksi ja kuvaa on lähes mahdotonta erottaa alkuperäisestä. "Hyvä"-tason (1-2 MB) kuvat ovat vielä käyttökelpoisia esimerkiksi aikakauslehtikäyttöön ja keskitason (0,6 - 0,8 MB) kuvat sanomalehteen. Liikaa pakatussa kuvassa on selvästi näkyviä pikselihäiriöitä ja yksityiskohdat puuttuvat. Alla sama kuva pakattuna 12 (paras), 7, 3 ja 0 (huonoin) pakkauksella:

Silmä 12
silmä 7
silmä 2
silmä 1



Yhteenveto: JPEG sopii valmiiden kuvien tallennusmuodoksi, kunhan ei pakkaa liikaa, se on myös ainoa (GIF ei kovin hyvin sovi valokuviin) muoto internetissä (muista: sRGB ). TIFFiä kannattaa käyttää, jos kuvaa vielä käsitellään.


Sitten vielä se resoluutio:

Tämä on ehkä sekavin näistä käsitteistä: voidaan nimittäin sanoa, että kuvan resoluutio on 2480x3508 pikseliä, mikä ilmaisee kuvan koon täsmällisesti, mutta ei kerro kuinka iso kuva painettuna tai ruudulla. Toisaalta kun sanomme, että kuvan resoluutio on vaikkapa 300 dpi (dots per inch), tiedämme sen tarkkuuden, mutta emme kokoa esimerkiksi painettuna. Nämä yhdistämällä saamme täsmällisemmän tiedon: kuvan leveys: pikselimäärä (2480) / resoluutio (300 dpi) = 8,267 tuumaa eli 21 cm.
Yleensä painot toivovat, että kuvan resoluutio on noin kaksinkertainen käytettyyn linjatiheyteen verrattuna (sanomalehti: n.80 lpi (lines per inch), aikakauslehtien n. 133 lpi). Yleiseksi standardiksi on muodostunut tuo 300 dpi jolloin koko varmasti riittää ja jää varaa suurentaakin.
Kuvan koko ruudulla, esimerkiksi internetissä, riippuu ruudun resoluutiosta (tämäkin vielä!), vanha 72 dpi on hyvin viitteellinen: esimerkiksi omista näytöistäni toisen resoluutio on 94 dpi ja toisen 96 dpi.



Kiitos, että olet jaksanut lukea tänne asti, toivottavasti tästä on apua. Annan mielelläni lisätietoja.

Heikki

-takaisin-